|
Olutta, käkikelloja ja agenttejaAlkulohkot on arvottuAmsterdamin turnauksen alkulohkot on arvottu ja DTT kohtaa B-lohkossa FBC Beerboys Libinan (Tsekki), UHC Basel Unitedin (Sveitsi), UHC Kreuzlingenin (Sveitsi) ja Undercover Agentsin (Hollanti). Tästä viiden joukkueen alkulohkosta kaksi parasta jatkaa sunnuntain kahdeksan parhaan pudotuspeleihin, joihin DTT:n minimitavoite on turnauksessa asetettu. Heikoimmat kolme jatkaa pelejään sunnuntaina taistelemalla alemmista sijoituksista. Vastustaja-analyysit ensikuulemalta"Tsekkiläiset oluet on kyllä yleisesti ottaen hanskassa, mutta avausvastustaja Beerboys Lubina on toistaiseksi tuntematon merkki ainakin minulle" ihmetteli manageri tilannetta apulaisvalmentajalle. Jopa hänkin pyöritteli päätä ihmeissään, eikö olla törmätty pitkiksi venyneissä taktiikkapalavereissa moiseen aikaisemmin? Koska joukkue kohdataan ensimmäisenä turnauksessa eikä ole VHS-kasetteja saatavilla, lähdetään otteluun yhtä huolella valmistuen kuin kyseessä olisi turnauksen finaali. "Eli paikan päälle lähdetään jo torstai-aamuna, jotta mitään ei jää sattuman varaan" tuumi manageri voitonvarmana.. Toisena vastassa on viime vuoden kuutonen Basel United Sveitsistä, joten tiukka vastus on tiedossa. "Toivottavasti päästään nopeammin selville joukkueen pelitavasta kuin toissaviikolla Baselin keskustasta tai muuten tulee noutaja. Laittaa nyt kaupunkiin neljä city-centreä, kun Tampereella pärjätään mainiosti yhdellä keskustorilla.." Kolmas vastustaja onkin sitten tutumpi, sillä turnauksen järjestävän FB Agentsin kakkosjoukkue Undercover Agents kohdattiin myös viime vuonna. "Tämä on todennäköisesti lohkon helpoin vastus, joskin joukkueen kokoonpano on salaista kuin James Bondissa. Viime vuonna voitettiin 4-1, joten siitä lähdetään, että sama meno jatkuu tänäkin vuonna." Lauantaina alkusarjan päättävässä ottelussa vastustajana on sveitsiläinen UHC Kreuzlingen. "Tämä joukkue on yhtä arvoitus kuin avausvastustaja, mutta onhan siinä päivä aikaa sentään analysoida katsomosta heidän peliään. Toisaalta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin paras tulos saavutetaan kun ei yritetäkään analysoida vastustajaa. Pelataan omaa peliä, niin eiköhän se siitä!" Alkusarjan lohko B: Yhteistyökumppanit turnauksessaSiinä missä joukkueen matkassa oli pelipaikkojensa huippupelaajia, olivat yhteistyökumppanimme turnauksessa myös alansa virtuooseja.
Turnauksen kotisivut: http://www.amsterdamfloorball.nl/amsterdamned/ 8.7.2006
|
||||||