|
| |
Tiikerit raateli Sudet 8-3
Lauantaina pelattiin Spiral-saleilla mielenkiintoinen harjoitusottelu, kun DTT kohtasi harjoitusottelussa Etelä-Suomen III-divisioonan lohkon 1 kärkipaikkaa pitäneen Vihdin Salisudet. Eri alueilla olevin joukkueiden kohtaaminen on aina mielenkiintoinen tapahtuma, ja oiva paikka tehdä tutkivaa salibandyanlysointia Suomen salibandyalueiden tasoerosta. Molemmat joukkueet olivat pienellä ringillä matkassa, sillä vastustaja pelasi ottelun yhdeksällä pelaajalla ja DTT puolestaa sai flunssa-aallossa kasaan tasan kaksi kentällistä.
Ottelu oli molemmille joukkueille varmasti mukava pelitapahtuma, ja ajoi asiansa harjoitusotteluna varsin mainiosti. SaliSudet johtivat peliä ensimmäisen erän jälkeen, mutta toisessa erässä voimasuhteet kääntyi kotijoukkueen hyväksi. Loppulukemat olivat hyvähenkisessä kamppailussa lopulta 8-3 DTT:n hyväksi. Lopussa ammuttiin vielä rangaistuslaukauskilpailu kolmella miehellä, mikä päättyi DTT:n voittoon Osmo Liimataisen todella jäätävällä rangaistuslaukausmaalilla.
Tilastot
I erä: |
| 8.11 |
Pasi Kytölä (Osmo Liimatainen) |
1-0 |
| 8.32 |
Timo Turunen (Tommi Luode) |
1-1 |
| 14.58 |
Timo Turunen (Mikko Hausalo) |
1-2 |
II erä: |
| 16.10 |
Juho Palosaari (Pasi Kytölä) |
2-2 |
| 17.10 |
Juho Palosaari (Omso Liimatainen) |
3-2 |
| 25.32 |
Karri Kylliö (Jani Ylisiurunen) |
4-2 |
III erä: |
| 30.21 |
Karri Kylliö (Petri Hautala) |
5-2 |
| 31.17 |
Miikka Tikka |
6-2 |
| 32.23 |
Markus Narva (Petri Palonen) |
6-3 |
| 37.36 |
Karri Kylliö (Tuukka Lampila) |
7-3 |
| 42.27 |
Pasi Kytölä (Osmo Liimatainen) |
8-3 |
Rangaistuslaukaukset |
| DTT |
Rami Rajakallio |
- |
| VSS |
Petri Palonen |
- |
| DTT |
Karri Kylliö |
- |
| VSS |
Timo Turunen |
- |
| DTT |
Osmo Liimatainen |
+ |
| VSS |
Ville Rivinoja |
- |
Kuvaraportti

Manageri Rajakallio antoi vastuuta Woodylle ja Zorrolle kiitokseksi aktiivisesta treenaamisesta ja joukkueen eteen pelaamisesta sarjapeleissä. Osmo Liimataisella täydennetty kentällinen vastasi huutoon voittamalla oman pelinsä 5-1. |

Senioripeleihin siirtynyt seuran perustaja Jani Ylisiurunen oli pikahälytyksellä saatu paikkaamaan flunssapotilaista täyttynyttä sairaslistaa. Karri Kylliö (16) teki ottelussa hattutempun ja Tuukka Lampila oli kentän kolmas lenkki. |

Sami Pajusen vartioimalla maalilla ruuhkaa... |

Kolme syöttöpistettä antanut Osmo Liimatainen tuskaili, kun ei tehnyt yhtään maalia. Ihmekös se, kun tästäkin tilanteesta piti vielä syöttää... |

... no Jani Ylisiurusta ei vastaavasti voi moittia siitä, etteikö mies ampuisi. |

Lopussa otellun rangaistuslaukauskilpailun voitti DTT Helmut Liimataisen vieressä vastustajan maalivahdin sille kuuluisalle kebabkioskille. Tosin tuomari Petri Heikkilä supliikkimiehenä oli "hylkäämässä osumaa" alueelta tehtynä. |
Kiitokset vastustajalle rehdistä harjoituspelistä ja
onnea tuleviin loppukauden sarjapeleihin! |
Arkisto
17.2.2008

|
|